Kiitos rakas isä!

Isänpäivänä muistamme isiämme ja kiitämme kaikesta, mitä he ovat tehneet lastensa eteen. Isistä on olemassa monenlaisia tarinoita. Minäkin haluan muistaa ja kiittää omaa isääni kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt meidän eteemme. Mutta ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että hän on elossa ja luonamme.

Olen entinen pakolaislapsi, synnyin sodan keskellä ja elin suurimman osan lapsuudestani sodan ympäröimänä. Kyllä, juuri näin! Tiedän, mitä sota on ja mitä vainoaminen voi tehdä ihmisille.  

Minulla on monta tarinaa kerrottavanani. Mutta päätin isänpäivänä jakaa tämän tarinan kanssanne. Se on tarina päivästä, kun olimme Pohjois-Irakissa eli Kurdistanissa. Olin aamulla normaalisti koulussa ja koko aamupäivän olin odottanut innolla pääseväni kotiin lounaalle perheeni luokse. Tulin kotiin ja istuimme perheeni kanssa lounaspöydässä. Isäni ei ollut vielä saapunut kotiin. Olin hämilläni siitä, että isä ei ollut vielä kotona.  Me lapset kysyimme, missä isä oli, mutta äitini oli hyvin vaitonainen. Hän oli luultavasti sekä surullinen että peloissaan. Hän oli epävarma, kuinka hän kertoisi meille lapsille, mitä oli todella tapahtunut.

Yhtäkkiä hän sai jonkin verran rohkeutta kertoa meille totuuden. Isäämme oli ammuttu poliittisista syistä. Muistan elävästi vielä tänä päivänä, miltä minusta tuntui, kun suru täytti talon. Olin niin järkyttynyt ja tunsin tyhjyyttä. Rikoin hiljaisuuden ja kysyin, onko isäni kuollut vai onko hän elossa? Äitini kertoi, että isä on selvinnyt ja on nyt sairaalassa. Aloin itkeä, itkin sekä surusta että ilosta.

Isääni oli ammuttu polveen. Menin seuraavana päivänä sairaalaan katsomaan isääni. Olin iloinen siitä, että hän oli elossa ja sain tavata hänet, mutta olin kuitenkin surullinen siitä, että hän makasi verisenä sängyssä. Muistan, miten isä yritti huijata minua näyttämällä minulle toisen jalkansa. Hän lohdutti minua sanomalla, että kaikki on ok. Hän sanoi katso, jalkani on kunnossa, älä itke, ei mitään hätää. Olin iloinen siitä, mutta tiesin kuitenkin, että kaikki ei ollut ihan hyvin. Näin, että toinen jalka oli veressä ja laastaroituna. Isä ei ajatellut omaa tilaansa tai kipuansa, vaan halusi lohduttaa minua ja saada oman pikkutyttönsä iloiseksi. Sitä surun ja ilon hetkeä en unohda koskaan.

Olen kiitollinen siitä, että isäni selvisi ja jäi henkiin. Pääsimme muutamaa vuotta myöhemmin, tarkemmin vuonna 1999, Suomeen kiintiöpakolaisina ja näin saimme uuden alun elämäämme.

Tahdon rakas isäni kiittää Sinua kaikesta, mitä olet tehnyt meidän eteemme. Kiitos isä, että olet elossa ja edelleen elämässäni! Tiedän, että olet aina yrittänyt antaa meille turvallisen, rakkaudentäyteisen lapsuuden, vaikka oma elämäsikään ei ole aina ollut helppoa. Tiedän, että oma isäsi kuoli Iranissa, eikä sinulla ollut mahdollisuutta sanoa viimeistä sanaa hänelle tai seurata hänen matkaansa loppuun asti.

Olen onnekas, kun oma isäni on elossa ja luonamme. Otan osaa niiden puolesta, jotka ovat menettäneet isänsä tavalla tai toisella. Kiitos rohkealle ja sydämelliselle isälleni! Kiitos rakkaudestasi!

kalhoriveronica84
Espoo

- Espoolainen 10-vuotiaan pojan äiti
- Filosofian tohtori (solubiologia)
- Tieteellinen neuvonantaja (Scientific Advisor) @ Crown CRO
- Espoon kulttuurilautakunnan jäsen
- Suomen Akateemiset Naiset Liiton hallituksen jäsen
- Kielitaito: Kurdi, Ruotsi, Suomi, Englanti, Persia, Saksa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu